Oftan A-Pant on A-vitamiinia sisältävä, pääsääntöisesti yökäyttöön tarkoitettu silmävoide. Pitkävaikutteinen voide on tarkoitettu vaikeista kuivasilmäisyyden oireista kärsiville. Säilytysaineettomuuden ansiosta silmä-ärsytyksen riski on pienempi kuin säilytysainetta sisältävissä valmisteissa*. Oftan A-Pant on nyt helppokäyttöisessä polyfoil-tuubissa.
*) Baudoin C. at al. Preservatives in eyedrops: The good, the bad and the ugly, 2010.
Oftan A-Pant kostuttaa ja voitelee silmän pintaa. Silmävoiteen vaikuttavat aineet edistävät sidekalvon ja sarveiskalvon uusiutumista ja nopeuttavat silmän pinnan vaurioiden paranemista. Oftan A-Pant -silmävoidetta käytetään side- ja sarveiskalvon hoitoon vierasesineen poiston jälkeen, silmän pinnan haavaumien hoitoon ja kuivasilmäisyyden hoitoon.
Vaikuttavat aineet ovat rasvaliukoinen A-vitamiini ja dekspantenoli (B-vitamiinijohdannainen).
Tavallisimpia kuivasilmäisyyden oireita ovat esimerkiksi silmien kirvely, kutina, roskan tunne silmissä, valonarkuus sekä väsyneet ja vetistävät silmät.
Kuivasilmäisyyttä hoidetaan esimerkiksi silmien säännöllisellä kostutuksella.
Santen Oy on Pohjois-Euroopan johtava silmälääkeyritys. Santen kehittää erityisesti säilytysaineettomia vaihtoehtoja silmäsairauksien hoitoon.
Oftan A-Pant -silmävoide. Vaikuttava aine: retinolipalmitaatti, vastaten A-vitamiinia 20 IU/g. Dekspantenoli 20 mg/g. Käyttöaiheet: Silmän side- ja sarveiskalvon vierasesineen poiston jälkihoito ja eri syistä johtuvat sarveiskalvon eroosiot. Side- ja sarveiskalvosyöpymien jälkihoito. Krooniset, mutta ei bakteriellit keratokonjunktiviitit. Kuivasilmäisyys, luomien epätäydellinen sulkeutuminen ja keratoconjunctivitis sicca. Silmän pinnan kuivumisesta aiheutuvat keratiitit, kuten neuroparalyyttinen keratiitti. Annostus ja antotapa: Silmään (silmiin) alaluomitaskuun useita kertoja päivässä. Tavanomainen kerta-annos on noin 1 cm voidetta. Vasta-aiheet: Oftan A-Pant -silmävoide on vasta-aiheinen potilailla, jotka ovat yliherkkiä jollekin sen sisältämälle aineosalle. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet: Oftan A-Pant -silmävoidetta ei tule yksinään käyttää märkäisessä konjunktiviitissa. Oftan A-Pant -silmävoidetta ei suositella käytettäväksi piilolinssien kanssa. Yhteisvaikutukset: Ei tunneta. Raskaus ja imetys: Oftan A-Pant -silmävoiteen vaikuttavat aineosat ovat vitamiineja. Tuotetta voi käyttää raskauden ja imetyksen aikana annostusohjetta noudattaen. Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn: Valmiste ei vaikuta haitallisesti ajokykyyn eikä kykyyn käyttää koneita. Haittavaikutukset: Ohimenevää kirvelyä silmässä ja näön sumenemista voi esiintyä voiteen laiton yhteydessä. Säilytys: Jääkaapissa (+2 - +8 °C). Pakkaukset: 3,5 g. Apteekista ilman reseptiä. Tutustu pakkauksessa olevaan käyttöohjeeseen. Oireiden pitkittyessä ja diagnoosin varmistamiseksi käänny lääkärin puoleen. 31.08.2020